09.07.2020

17. UUDEN EDESSÄ

Ravintolat ovat palvelleet nyt noin kuukauden koronaviruspandemian aiheuttaman sulkuajan jälkeen vahvoin liiketoimintaan vaikuttavin rajoitteiden kera. Toiminta on pikkuhiljaa käynnistynyt uusia palvelumalleja etsien. Kaikki opettelevat uutta, ja useat jo talvella tehdyt suunnitelmat kesää ajatellen ovat muuttuneet.

Ravintolat Suomessa ovat aina toimineet vahvoin hygieniaan riittyvien säädösten alaisena, ja hyvä niin. Siivousta on kuitenkin vielä tehostettu, ja henkilökuntaa ohjeistettu noudattamaan erityisen korkeaa hygieniatasoa. Alta voit lukea vielä tarkemmin, mitä me olemme tehneet jotta vierailusi meillä olisi mahdollisimman turvallinen sekä onnistunut.

TOIMEMME KORONAVIRUSTARTUNNAN LEVIÄMISEN ESTÄMISEKSI VINOLASSA

Ravintolassa osa pöydistä on otettu pois käytöstä. Ohjaamme Teidät pöytään. Henkilökunta vastaa asiakasmäärän pysymisestä sallituissa rajoissa. Asiakkaita kehotetaan ystävällisesti tekemään pöytävaraus ennakkoon. Jokaisella asiakkaalla on istumapaikka, ja pyydämmekin Teitä välttämään turhaa liikkumista ravintolassa.

Olemme tehostaneet siivousta ja desinfiointia erityisesti esimerkiksi ovenkahvojen ja maksupäätteiden osalta.

Ravintolaamme on sijoitettu käsihygieniaan, aivastamiseen ja yskimiseen liittyviä THL:n mukaisia ohjeistuksia. Pyydämme Teitä ystävällisesti huolehtimaan käsihygieniasta sekä noudattamaan annettuja ohjeita saapuessanne vieraaksemme.

Naulakoita on sijoitettu eri puolille ravintolaa, jotta niiden käyttäminen olisi väljää.

Suosittelemme käyttämään lähi- tai mobiilimaksamista mahdollisuuksien mukaan. Pyrimme välttämään käteisen rahan käyttöä ravintolassa.

Kaikki pöydässä käytetyt välineet pestään teollisesti heti asiakkaiden lähdettyä. Henkilökunta on ohjeistettu toimintamalleista esimerkiksi siten, että puhumista vältetään samaan aikaan kun ruoka ojennetaan asiakkaalle.

Henkilö, jolla esintyy koronavirustartuntaan sopivia oireita, ei saa tulla ravitsemisliikkeeseen. Myöskään me emme tule töihin vähänkään oireisina.

Asiakkaalla on oikeus saada koko tartuntatautien estämiseksi laadittu omavalvontasuunnitelma sekä siitä vastaavan henkilön yhteystiedot pyynnöstä nähtäväkseen (VNA 4 § 3 momentti). Pyynnön voit esittää henkilökunnalle joko paikan päällä, tai ottamalla yhteyttä ravintolaan ennakkoon sähköpostitse osoitteeseen myynti@vinola.fi


Perjantaina 10.7.2020 Vinola täyttää vuoden. Tänä vuonna emme juhli Tangomarkkinoiden melskeessä kuten olimme suunnitelleet. Olemme kuitenkin laatineet mukavia tarjouksia sekä hankkineet elävää musiikkia piristämään asiakkaitamme viikonlopun aikana. Toivottavasti tapaamme pian!

Simo Laine
simo@vinola.fi

KOMMENTOI

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Liity postituslistalle ja saat vinot vinkit & rennot ruokauutiset!